Elämä on nautittavaksi tarkoitettu

Kova elämänkoulu, niinhän sitä sanotaan. On siinä totuuttakin mukana, elämä todella opettaa tai vähintään antaa tilaisuuksia ottaa opetusta vastaan erilaisten vastoinkäymisten ja haasteiden muodossa. Mutta kuuluuko elämän sitten olla pelkkää ikuista verenmaku suussa opiskelua ja ankaraa koulutusta? Ei helvetissä, vaikka välillä epäilen sinne tosin joutuvani kaikkien niiden hullujen ideoiden vuoksi, joita olen elämäni aikana saanut. Pari kaveria onneksi lähdössä messiin.

Elämän kauneus on siinä, kun tuntee täysillä. Nauttii, elää hetkeä. Antaa mielikuvituksen virrata vapaasti. Olla vapaa. Vapaus on syvin minuus ja onnen lähde. Uskaltaa olla täysin oma itsensä ja heittäytyä. Silloin energia kulkee esteittä ja estoitta. Olet se, joka sinun aina kuuluikin olla. Silloin rakastat itseäsi ehdoitta ja voit antaa sitä myös muille. Annat oikean ja hyvän tulla luoksesi. Kun kunnioitat itseäsi aidosti, kunniotat samalla myös muita.

Koska muutos kohti parempaa ja lähemmäs syvintä minuutta lähtee aina siitä, että uskaltaa antaa tilaa uudelle ja erilaiselle, on tärkeää osata päästää irti niistä tavoista, toimintamalleista ja asioista, jotka vievät poispäin omasta totuudesta ja harmoniasta, tai ovat esteenä matkalla korkeampiin sfääreihin. On uskallettava irrottautua. Vapauta itsesi, vapaudu. Anna itsesi olla sitä, mikä tuntuu oikealta ja aidolta. Kaunistelematon, aito versio, jota uskallat rakastaa täysillä ja jonka parhaita puolia haluat korostaa.

Ihmisen on joskus vaikeaa erottaa, missä kohtaa menee erotus oman minuuden ja käytöksen välillä. Moni ei välttämättä osaa erottaa näitä asioita ylipäätään toisistaan, koska oma minuus on elämän varrella peittynyt lukemattomien muiden tai omien odotusten, normien sekä ajatus- ja käytösmallien alle, joita tiedostamaton mielemme jatkuvasti looppaa. Luulemme olevamme kontrollissa, kun tosiasiassa alitajunta ohjaa toimintaamme suurimmaksi osaksi. Mennyt luo itsensä aina uudelleen ja uudelleen tajuamattasi.

Oma nimitys itsestäni on hyväntahtoinen hullu. Mä en ole koskaan ole osannut olla ihan normaali. Trust me, I’ve tried. Mä heräsin ekan kerran asiaan, kun ala-astekaveri totesi ystävyyden alkumetreillä joitain tyyliin ”sä olet tosi kiva, mutta tosi outo”. Tästä on tultu paljon eteenpäin iän kasvaessa, läheisten ja kaverien iloksi vaikutus tässäkin on ollut kasvava. Ilmankos mua pyydetään bileseuraksi. Jos en olisi aina ihan pa tai nauttisi myös introverttailusta himassa kissan kanssa, niin voisin olla kaikkien tuntema kylähullu. Tai putkassa. Se on muuten Kotkassa aika normaali päätös juhlille. Sinä, joka sanoit mulle mun olevan normaalein tapaamasi kymiläinen, kiitos, se on paljon. Kotkassa huudetaan (lähdeviite: Yle uutiset) ja useampi kymiläinen viisaat päät yhteen lyötynä takaa joko törkeen hyvät bileet tai linnareissun. Ei tunnu Steissi tai Rooman kadut yöaikaan yhtään missään.

Mun isoäiti on monesti sanonut, että sopivasti hullu saa olla. Luulin aina sen liityvän muihin ihmisiin eli siis siihen seuraan, jolla itsensä ympäröi. Nyt tätä kirjoittaessani aloin kuitenkin miettimään, että mitä tarkalleen ottaen tällä lausahduksella on kaikki vuodet haettu? Sanoi myös vahingossa poistaneensa Facebook-kavereista. Ei voi pakottaa itseään olemaan joku muu, eikä toisen taas ole pakko pitää siitä. Onneksi itse nauran omille vitseilleni niin makeasti, että pokka pettää jo useimmiten jo ennen saan suuni auki.

Unelmoi koko sydämestä unohtamatta kuitenkaan katsoa ympärille ja nähdä jo nyt kauneus kaikkialla ympärilläsi. Onni ja ilo on siellä, minne sä itse päätät ne itse luoda. Millaisina päätät ne luoda. Uskalla olla vähän hullu, pitää hauskaa täysin rinnoin. Mulla oli viikonloppuna VIP-bileet itselleni. Paljon rentoilua, leffoja, tanssia, lukemista. Söin suklaata kahdelta aamuyöllä. Hell yeah, kuka väitti, että kolmekymppiset muka on tylsiä eikä osaa revitellä kunnolla? Naura, iloitse, valvo auringonnousuun. Elämä saa olla hauskaa ja ihanaa. Sitä sen kuuluu olla. Ruuanlaitto on paljon hauskempaa, kun laittaa musiikit soimaan ja laulaa mukana. Tunne musiikki. Suihkuhetkikin voi olla ihanaa veden tuntemista iholla. Imurointiin tosin metodia en ole toistaiseksi saanut tehoamaan. Kotitöiden homejuusto ja Mamba. Aina yhtä paskaa.

Ensi viikolla voidaankin sitten puhua aiheesta ”kuinka opetella tervettä elämänhallintaa”. Tai sitten ihan vaan yhdistetään vastuullinen aikuisuus sopivassa suhteessa rohkeuteen olla yhteydessä omaan sisäiseen lapseesi. Ihminen on kauneimmillaan, kun antaa oman aitoutensa näkyä ja on yhteydessä tunteisiinsa. Silloin onni säteilee ulos ja sen voivat myös oikeat ihmiset nähdä.

Ihanaa viikkoa <3