Kel´ onni on, se onneaan juhlikoot ja elämää iloitkoot

Mitä on onni? Se on vahva tunne siitä, että on löytänyt pitkältä matkalta kotiin. Tunne siitä, että jokainen palanen loksahtaa vihdoin paikalleen ja kaikki on lopulta kuten pitääkin. Se on tunne vapaudesta ja sisäisestä rauhasta. Puhdasta rakkautta, joka tekee kaikesta mahdollista. Pistää pään pyörälle, eikä tunne rajoja. Sitä on onni.

Onnellinen uskaltaa luottaa siihen, että kaikki tapahtuu kuten pitääkin olosuhteista huolimatta. Epävarmuuden hetkinäkin tiedät, että suunta on oikea. Intuitio kuiskaa joka kerta korvaasi ”tänne minä kuulun, tätä minä tahdon, täällä minä olen onnellinen”. Oikeaa polkua tallatessaan voi sen tuntea ja siksi kaikki pelot poistuvat. Alkaa tapahtumaan uskomattomia asioita. Se antaa itsevarmuutta, kun löytää merkityksen kaiken takaa. Löytää merkityksen itselleen ja elämälleen.

Onni on niin suurta ja samalla niin pieniä onnenmurusia. Kaikkea samaan aikaan. Kuitenkin jotain sanoinkuvaamatonta ja eteeristä. Pienimpiä asioita, jotka saavat silti aikaan jotain äärettömän valtavaa. Onni on hetkiä ja kokemuksia. Vaikka hetki menee, nuo kaikki tunteet jäävät sinuun elämään. Ne ovat osa sinua nyt ja aina. Siksi vaali joka hetkeä, pienintäkin. Jokaista noista kauniista onnenmurusesta. Sinä olet ne kaikki luonut itsellesi. Sinä päätät, mitä elämääsi poimit mukaan.

Onni on tässä ja nyt. Sitä, mitä päätät sen olevan juuri sinulle. Iloa, intohimoa, jotain, mikä on sinulle totta ja tarkoitettua. Jotain, mikä tapahtuu luonnostaan ja ilman pakottamista. Silloin toimit syvimmistä haluistasi ja toiveistasi käsin. Merkityksestä käsin. Se vetää sinut magneetin lailla yhä uudelleen puoleensa. Vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemusta jostain ihmismielen ymmärrystä suuremmasta. Tarvitseeko kaikkea silti aina ymmärtääkään? Tunne se. Seuraa sitä. Anna sen johdattaa. Luo ja tuo sitä elämääsi. Luo itsestäsi ja elämästäsi sellaista, joka vetää sitä puoleensa. Anna onnelle tilaa.

Kun onni lopulta tulee luoksesi, et voi erehtyä siitä. Se valaisee joka solusi ilolla ja rauhalla. Nostaa onnenkyynelet silmiin. Tekee kaikesta mahdottomasta mahdollisen. Siksi sinä, valitse joka päivä seurata onneasi ja näin onni on sinun.