Terveesti itsekäs huolehtii itsestään – ja sitten muista

Minä-keskeisessä maailmassa voi tuntua suorastaan hullulta painottaa entisestään tervettä itsekkyyttä. Oma mielipiteeni onkin, että terveestä itsekkyydestä tulisi käyttää ennemmin jotain toista paremmin kuvaavaa adjektiivia, sanan ”itsekäs” antaessa sille aivan vääränlaisia, epäsuotuisia mielleyhtymiä.

Terveesti itsekäs on tarvetietoinen ja ymmärtää, että auttaakseen muita tulee ensin auttaa itseään. Happimaski laitetaan aina ensin omille kasvoille. Valitettavasti kaikki tahot, kuten esimerkiksi työympäristö tai ympärillä olevat ihmiset eivät aina tue tai ymmärrä tätä, jolloin korostuukin yksilön oma kyky osata vaatia tiettyjä perusasioita voidakseen hyvin ja ollakseen riittävästi myös muille. Jotkin tahot voivat jopa vaatia uhrautuvuutta ja oman terveyden tietoista laiminlyöntiä.
Tämä ei silti tee siitä yhtään vähemmän haitallista tai asiaankuuluvaa.

Usein muistutetaan, miten ”silloin ennen vanhaan” jne. ihmisillä ei ollut aikaa, tilaa tai oikeutta valittaa, oli tehtävä mikä oli tehtävä. Esimerkiksi poikkeustilanteissa tämä onkin täysin ulkoisten olosuhteiden sanelemaa totta ja elämässä voi tulla vastaan myös arkisempia tilanteita, joissa on vain toimittava ja jätettävä väliaikaisesti tarpeitaan taka-alalle. Tämä on kuitenkin erotettava tavoitetilanteesta, johon on oikeus pyrkiä ja siitä, mitä niin sanotussa normaalitilanteessa ja
-olosuhteissa voi vaatia. Itse voisin suorastaan verrata vaientamisen kulttuuria aivopesuksi ja kontrolloimiseksi vedoten olosuhteisiin, mitkä eivät ole enää ajankohtaisia tai edes totta.

Surullisimpina esimerkkeinä voisi miettiä nykyisen maailman valtioita, joissa on kyllä olemassa varallisuutta, mutta se on jakautunut äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti ja epätasaisesti. Vaikka toki valtion (tai yksityishenkilöiden) kukkarossa sisältö on lopulta aina rajallista ja vaihtelee, sen kohdentaminen ja käyttö pohjaa silti myös arvoihin. Miksi kolmannen maan valtioissa lapset asuvat
orpoina kaduilla, suurin osa väestöä elää valtavissa slummeissa lian ja kurjuuden keskellä samalla kun keskustan upeat pilvenpiirtäjät loistavat auringossa ja superrikkaat pistävät rahaa palamaan
valtavia määriä ihan vain huvin vuoksi? Pula-aikana ihmisten oli (ja on) otettava se mitä sai syödäkseen ja säännösteltävä, koska enempää ei yksinkertaisesti ollut. Mutta miksi melkein sata vuotta myöhemmin tulisi tavoitella tilaa, jossa nälkää ja pulaa tulisi sietää, jos ja kun ruokaa riittää kaikille?

Jos mietitään vaikkapa noita edellä mainitsemiani esimerkkejä, voitaisiin asia esittää esimerkiksi näin: Yksityishenkilöllä on täysi oikeus menestyä ja rikastua sekä nauttia työnsä hedelmistä, tehdä ja hankkia asioita mistä on haaveillut. Tämä on tervettä itsekkyyttä. Tervettä itsekkyys on niin kauan, kun seuraamukset ovat hyviä, eivätkä ainakaan vahingollisia kellekään. Epätervettä itsekkyyttä on olla antamatta senttiäkään muille silloin, kun on riittävästi tai mittaamattoman paljon
jo itselle. Enkä viittaa nyt siihen, että kadulla kerjäävälle lantin antaminen olisi se keino, se voi olla jopa todella huono vaihtoehto. Auttaa ja antaa voi silti monin tavoin, jos todella haluaa. Valtion tason asioista puhuttaessa asiat ovatkin jo paljon monimutkaisempia, mutta pääperiaatteet asioiden arvotuksesta itsen ja muiden tarpeiden suhteen pätevät. Yrityksen johtajalla on oikeus nostaa ansaittua, mahdollisesti suurta palkkaansa, mutta entäpä jos se tehdäänkin työntekijöiden tai
muiden osallisten selkänahasta repimällä?

Perheenäiti tai -isä ei voi jaksaa olla lapsilleen paras mahdollinen vanhempi, jos oma vointi ei ole kunnossa. Työntekjä ei antaa kaikkiaan yritykselle ja antaa hyvää mainosta firmalle, jos hänen työhyvinvointiaan työpaikalla ei tueta riittävästi. Hoitaja tai lääkäri ei voi jaksaa hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla potilaitaan, jos ei ole itse syönyt tai nukkunut. Omaisestaan huolehtiva
sairastuu lopulta itsekin päätyen potilaaksi, jos ei saa riittävästi apua ja lepoa.

Kuten edellä mainitsin, tulee vastaan väkisinkin tilanteita, joissa poikkeuksellisesti tai määräaikaisesti on (todellisten) olosuhteiden pakosta priorisoitava muiden tai yhteisen hyvän tarpeita omiensa edelle, mutta tämä ei ole minkään sortin tavoitetila vaan pyrkimyksenä saa ja pitää olla mennä aina kohti parempaa ideaalitilannetta heti tilanteen salliessa, koska se hyödyttää kaikkea ja kaikkia, jo ilman sen suurempia miettimisiä eettisyydestä.

Miksi muut olisivat tärkeämpiä kuin sinä? Jos sinä elät vain muita varten, tulet olemaan katkera ja onneton. Tämä taas heijastuu kaikkiin ympärilläsi, huomasit tai et. Sairaalloisesti uhrautuva tulee
lopulta olemaan huonosti voiva ja itse taakka muille. Opettele sanomaan välillä ”ei”, kun et jaksa tai halua. Et voi olla paras mahdollinen kumppanikaan, jos parisuhteessa toteutat vain toisen tarpeita
etkä huolehdi omasta hyvinvoinnistasi ja tarpeistasi.

Pohdi tänään seuraavia asioita: Teenkö asioita, joita haluan itse vai tulevatko toiveet ja vaatimukset jostain muualta? Voisinko opetella kieltäytymään edes välillä joistain asioista, joista en pidä tai joita en halua? Mikä on se asia, jota niin kovasti haluaisin ja tarvitsisin, mutta en osaa pyytää? Pyydä tänään juuri sitä. Vain olemalla terveen itsekäs voit ymmärtää aidosti muiden tarpeita ja voida hyvin.
Sinun onnesi on myös muiden onni. Se mikä on sinussa, heijastuu kaikkialle ympärilläsi. Opettelekin seuraavaksi ymmärtämään, että terve itsekkyys onkin yhdenlaista paradoksaalista
epäitsekkyyttä, ennen kaikkea sinua itseäsi kohtaan 😉