Author name: admin

Tunne oma arvosi

Olet varmasti kuullut sanottavan, ettei tule tyytyä liian vähään. Miksi sitten taas samaan aikaan valitetaan, kuinka etenkin nykypäivän ihmiset odottavat ja vaativat aivan liikaa? Mikä nyt sitten on oikein vai onko mikään? Ylimielisyys ei ainakaan kaunista, mutta oman näköisen elämän ja hyvinvoinnin edellytyksenä on oman arvonsa tunteminen ja tiedostaminen. Sinä opetat ja asetat rajat muille

Tunne oma arvosi Read More »

Opi antamaan anteeksi

Osaatko antaa anteeksi? Miksi edes tarvitsisi antaa anteeksi? Tai jos annan anteeksi, tarkoittaako se, että sanon hyväksyväni minua kohtaan tehdyt vääryydet? Kuka anteeksi antamisesta hyötyy? Kaikki me olemme kokeneet elämässämme vääryyttä ja erilaisia tilanteita, jotka ovat jääneet vaivaaamaan pitkäksikin aikaa, jopa vuosiksi. Olemme myös itse saattaneet tehdä (ja varmasti olemmekin joskus) vääryyttä muita tai itseämme

Opi antamaan anteeksi Read More »

Hyväksymällä hyvää oloa

Maanantai ei tunnetusti ole useinkaan se viikon paras päivä – siltä se tuntui jälleen kerran. Ja ehkä toisen tai kolmannenkin. Olo helpottui kuitenkin jo sillä, että hyväksyi päivän alkaneen hieman huonolla energialla, eikä kuten olisi itse toivonut, vaikkei se kaikkia ongelmia korjannnutkaan. Hyväksyminen laajempana käsitteenä ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertaista sisäistää tai käyttää, ja

Hyväksymällä hyvää oloa Read More »