Paistaa se aurinko lopulta risukasaankin

Aina tulee uusi huominen, tiedäthän sen? Tämä vuosi on vaikuttanut kaikkien elämään enemmän ja vähemmän eikä yllättäviltä vastoinkäymisiltä ole monikaan voinut välttyä. Elämässä tulee kuitenkin aina joskus väkisinkin takkiin ja epämukavia asioita sattuu. Joku on niitä saattanut jo nuoreen ikään mennessä kohdata paljon.

Elämän kriisejä kohdatessa ”kyllä se siitä” voi kuulostaa kornilta, eikä auta sillä hetkellä oikein mitenkään. Tosin tässäkin lauseessa on totuuden siemen, jonain päivänä tilanne on ohi ja tästäkin selvitty. Elämä voi yllättää, niin hyvässä kuin pahassa. Ja se mikä on varmaa, on se että elämä keinuttaa venettä toisinaan rajumyrskyn tavoin.

Opettelemalla tunteiden hallintaa ja sisäisen rauhan löytämistä jaksat kuitenkin paremmin näissä tilanteissa ja sen lisäksi että oma hyvinvointi on ykkösasia, on se myös välttämättömyys pystyäksesi toimimaan riittävällä tavalla haastavissa tilanteissa. Hetkellisesti voi itsestään repiä suorituskykyä yli omien voimavarojensa, mutta ennemmin tai myöhemmin puhti loppuu ja mennäänkin ojasta allikkoon tästä syntyessä uusia ongelmia.

On täysin luonnollista tuntea koko laaja tunteiden skaala ja lyyhistyä lattialle itkemään, kun elämä potkii päähän kovaa ja epävarmuus kalvaa mieltä. Jokainen on varmasti kironnut elämäänsä ja kysynyt ”miksi taas minulle kävi näin?”. Muista kuitenkin, että sinä voit päättää, jätätkö laivasi ajelehtimaan aallokoissa vai yritätkö ohjata sen turvallisesti satamaan. Jos voit tehdä jotain, tee se. Jos et voi vaikuttaa asioihin enempää, silloin keskity löytämään toivoa sisältäsi kaiken epävarmankin edessä ja opi luottamaan tulevaan. Olet tuolloin valmis siihen, mitä tahansa tapahtuukaan ja olet päättänyt selvitä siitä voittajana. Ehkä kävitkin läpi haaksirikon, mutta päädyitkin maailman kauneimmalle rannalle?

Jotkin vaikeat ja satuttavat tapahtumat elämässä jättävät ihmiseen kipupisteitä. Tuolloin opimme odottamaan myös pahinta, koska tiedämme, mitä on niin suuri kipu ja suru, ettei niistä usko selviävänsä. Tämä tekee kyyniseksi – miksi odottaa mitään parempaa, kun aina kaikki on tähänkin asti mennyt pieleen yhä uudelleen? Näin ajatellessasi (tämäkin on luonnollista) luot negatiivisia ajatusmalleja sekä itsestäsi että tulevaisuudestasi ja päädyt kierteeseen, jossa huomaamattasi vahvistat sitä huomiosi kiinnittyessä tietynlaisiin asioihin sekä toimiessasi tiedostamatta oppimallasi tavalla, jossa kaikki ei välttämättä ole lainkaan hyväksi. Voit onneksi oppia reagoimaan ja toimimaan eri tavalla, kun tunnet ja osaat hallita paremmin tunteitasi.

Tulee kuitenkin muistaa, että puhutaan monimutkaisista asioista ja asioita tapahtuu myös ilman, että se on kenenkään omaa syytä. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta kuka tahansa voi löytää itsensä tilanteesta, jossa omat voimavarat eivät riitä. Syyllistämisen sijasta tulee etsiä keinoja löytää omia voimavaroja ja voimia selvitä paremmin jatkossa. Kun sisälläsi vallitsee rauha, eivät pahatkaan myrskyt kaada sinua. Hiljenny hetkeksi, kuuntele itseäsi tiedostaen. Yleensä silloin kun hiljennymme, on mielemme kaikkein eniten äänessä nostaen erilaisia pelkoja pintaan. Mitä jos pystyisitkin opettamaan tuon äänen kertomaan sinulle, että vaikka nyt on vaikeaa, niin kaikki kyllä vielä järjestyy? Tee mielestäsi rauhan paikka, joka antaa sinulle toivoa vaikka kesken pahimpien painajaistesi, opeta sisäisestä äänestäsi paras lohduttaja, joka näkee aina mahdollisuuksia parempaan.

Kun seuraavan kerran ahdistus ja paniikki iskee, hengitä syvään ja hiljenny. Kaikki tässä elämässä on mahdollista, myös hyvä. Aina on toivoa, kun itse vain jaksat siihen uskoa, sillä toivo elää sinun sisälläsi 🙂