Älä luovuta

”Kun jotain haluaa koko sydämestään, sen myös lopulta saa”. Vähän hullulta kuulostaa, niinkö? Itse uskon silti, että kyllä – ihminen, joka haluaa jotain enemmän kuin mitään muuta, tekee tuolloin kaikkensa saadakseen tavoittelemansa. Myös sellaista, johon ei koskaan edes uskonut pystyvänsä. Se rikkoo kaikki käsitykset itsestä ja siitä, mikä on todella mahdollista, kun on valmis laittamaan itsensä likoon.

Kun ihminen tuntee jotain jokaisella solullaan, ei paluuta takaisin enää ole. Silloin jokainen epäonnistuminenkin saa sanomaan ”tahdon tätä silti nyt ja aina”. Vaikka päämäärään pääsy veisi kuinka kauan. Siinä on tuntua kohtalosta ja suuremmasta merkityksestä. Aivan sama, kuinka monta ovea sulkeutuu ja epätoivo valtaa mielen, on aina suunta etsimään uutta mahdollisuutta. Ehkä joidenkin ovien kuuluukin sulkeutua tai siltojen palaa?

Kun tiedät mitä haluat eniten maailmassa, tunnet ja tiedät sen – sillä se muuttaa sinua ja koko näkemystäsi maailmasta. Se voi pelottaa, se voi tuntua ja kuulostaa hullulta, lähes mielipuoliselta. Kaikki rationaalinen ja olosuhteet voivat olla sitä vastaan ja silti tunnet että näin sen kuuluu mennä, niin on tarkoitus. Kaikki loksahtaa paikalleen, eikä mikään pysäytä, vaikka mitä vaikeuksia tulisi eteen. Se on kaikki sen arvoista, sillä elät ja hengität sitä. Se on arvokkaampaa kuin mikään, mitä voi rahassa tai materiassa mitata. Se on suurin täyttymys. Uskon itse, että kokiessaan suurimman täyttymyksensä ihminen voi myös antaa kaikkensa muille ja maailmalle luoden jotain kaunista ja ikuista.

Elämä voi olla joskus kovaa. Erilaisia tilanteita ja jaksoja tulee elämään. Kaikki näistä eivät välttämättä tue, ainakaan juuri sillä hetkellä, haluamaamme, vaikka se olisi kaikkemme. Ehkäpä sitoutuneisuus ja todellinen halu nähdäänkin siinä, pyrkiikö vastoin kaikkia oletuksia ja todennäköisyyksiä silti kohti tavoitteitaan? Mieti sanontaa ”What comes easy won’t last long and what lasts long won’t come easy”.

Kaikelle on tarkoituksensa, haasteet kasvattavat ja opettavat sekä näyttävät, missä näet aina valonhohdetta, vaikka olisi kuinka pimeää. Mikä saa sinut aina hymyilemään, vaikka maailma murtuisi ympärilläsi.

Mitä sinä haluat enemmän kuin mitään muuta? Mikä sinua mielestäsi estää? Entä mikä sinua todella estää? 😉